Varaa pöytä

Tour de Amande – Partie 1

13.09.2024 | Maakuntamatka, Teemamenu, Uutinen

Languedoc-Roussillon

Amandessa Ranskan ruoka- ja juomakulttuuri on kantava teema ja kaiken perusta, joten on sanomattakin selvää, että sen esitteleminen myös syvemmin on asia, jonka ilomielin haluamme asiakkaillemme tarjota. Tulevan vuoden aikana esittelemme laajemmin Ranskan eri viinialueiden ruokia sekä myös tietenkin jaloja juomia, joten tervetuloa matkalle kanssamme!

Ensimmäisenä on vuorossa eteläisessä Ranskassa, Välimeren rannalla sijaitseva Languedoc-Roussillonin alue. Alueella tuotetaan monipuolisesti ja runsaasti viiniä; se on määrällisesti suurin Ranskan viinintuotantoalueista, sillä noin neljännes maan viiniköynnöksistä sijaitsee tällä alueella. Alueelle tyypillisiä viinejä ovat esimerkiksi Limoux’n alueen kuohuvat ja Banuylsin makeat väkevöidyt jälkiruokaviinit. Viinilistallamme on syyskuussa tarjolla alueen klassikkotuottajan, Gérard Bertrandin viinejä sekä myös paikallisten viinintuottajien yhteenliittymän, Foncalieun viinejä.

Ruokakulttuurille leimaavia piirteitä on runsas yrttien, valkosipulin ja oliiviöljyn käyttö sekä merenelävien hyödyntäminen. Tyypillisiä annoksia ovat esimerkiksi turskasta tehty brandade (perunaa, turskaa, oliiviöljyä ja mausteita) sekä jälkiruokaosastolla rousquilles-keksit (sokerikuorrutettu rapea keksi).

Amanden ruokalistalla on syyskuun ajan tarjolla alkuruoaksi niin mustekalaa kuin ostereitakin, pääruoaksi mm. turskabrandadea ja jälkiruokapuolella aprikoositartalettia. Saattaapa keittiömme myös innostua tekemään aitoja rousquilles-keksejä! Tervetuloa siis maistamaan Languedoc-Roussillonin herkkuja Amandeen!